TIDMNOKIA 
 

Nokia Oyj

Pörssitiedote

5.12.2023 klo 4.30

Nokia kommentoi AT&T:n toimittajasuunnitelmia

Espoo -- Nokia ja AT&T tekevät laaja-alaista yhteistyötä, ja Nokia toimittaa AT&T:lle tuotteita ja palveluita langattomiin, kiinteisiin ja muihin verkkoteknologioihin liittyen. Nokialla on samankaltaiset kumppanuudet myös muiden suurten operaattoreiden kanssa Pohjois-Amerikassa.

Nokia on tietoinen AT&T:n suunnitelmista aloittaa viisivuotinen O-RAN-yhteistyö muiden toimittajien kanssa. Tämän johdosta Nokia ennakoi, että Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän liikevaihto AT&T:n osalta laskee seuraavan 2--3 vuoden aikana. AT&T:n osuus Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän liikevaihdosta on ollut vuoden 2023 alusta tähän asti noin 5--8 %. Nokia kertoi jo aiemmin toimenpiteistä, joiden avulla se leikkaa kulurakennettaan, ja näiden toimien ennakoidaan osin tasoittavan AT&T:n päätöksen vaikutuksia. Nokia arvioi, että Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmä pysyy kannattavana seuraavien vuosien aikana, mutta tämän päätöksen myötä kaksinumeroiseen liikevoittomarginaaliin yltäminen viivästyy enintään 2 vuodella.

Nokia on viime vuosien aikana investoinut voimakkaasti markkinoiden johtavaan radioteknologiaan ja erittäin kilpailukykyiseen tuotevalikoimaan. Tämä on auttanut yhtiötä kasvattamaan 5G-markkinaosuuttaan muita keskeisiä radioverkkotoimittajia enemmän vuoden 2022 ensimmäisestä vuosineljänneksestä lähtien. Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä Nokian markkinaosuus oli 29 % ilman Kiinaa (lähde: Dell'Oro). Yhtiö on jatkossakin yksi harvoista maailmanlaajuisesti toimivista matkapuhelinverkkolaitteiden toimittajista, jolla on riittävä kapasiteetti skaalata toimintojaan ja kyky tehdä T&K-investointeja. Näin se voi tarjota markkinoiden johtavia tuotteita asiakkailleen. Vaikka Nokia on ryhtynyt toimenpiteisiin kulurakenteensa alentamiseksi, se turvaa tarvittavat resurssit tutkimukseen ja tuotekehitykseen myös jatkossa.

Nokian johtajuus Open RAN -verkoissa on laajalti tunnustettu. Yhtiö on sitoutunut O-RANin kehittämiseen ja yhdessä kumppaniensa kanssa pyrkii lisäämään asiakkaidensa valinnanvaraa sekä tarjoamaan toimialan suorituskykyisimmät verkot. Äskettäin japanilainen teleoperaattori NTT DOCOMO valitsi Nokian kumppanikseen O-RAN 5G -verkon käyttöönottamiseksi.

Nokia on myös jatkossa AT&T:n keskeinen kumppani Verkkoinfrastruktuuri- ja Pilvi- ja verkkopalvelut -liiketoimintaryhmissä. AT&T jatkaa tuotteiden ostamista myös Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmältä, muun muassa mikroaaltosiirtoverkkotuotteiden ja femto-ratkaisujen osalta. AT&T on vahvistanut Nokialle, että radioverkkoihin liittyvän päätöksen taustalla olivat AT&T:n sisäiset syyt. AT&T:n mukaan Nokian radioverkkoihin liittyvät tuotteet ja palvelut ovat erittäin kilpailukykyisiä, ja Nokian T&K-kapasiteetti on vahva.

Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark kommentoi: "Vaikka AT&T:n päätös on pettymys, Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmä on uudistunut merkittävästi viime vuosina ja lisännyt markkinaosuuttaan radioverkoissa sekä vahvistanut teknologiajohtajuuttaan. Uskon vahvasti, että meillä on oikea strategia, jonka avulla voimme luoda arvoa osakkeenomistajillemme, kasvattaa markkinaosuuttamme ja parantaa kannattavuuttamme. Kuten olen aikaisemmin sanonut, pilvilaskenta ja tekoäly eivät lunasta niille asetettuja odotuksia ilman laajoja investointeja tietoliikenneverkkoihin ja mobiiliverkot ovat tässä ensisijaisen tärkeitä. Me tulemme jatkossakin investoimaan vahvasti T&K-työhön ja kehittämään markkinoiden parhaita tuotteita asiakkaillemme."

Nokia järjestää sijoittaja- ja analyytikkotilaisuuden 12.12.2023 Nokian pääkonttorilla Espoossa. Tilaisuudessa Nokia kertoo tarkemmin strategiastaan ja antaa päivityksen Matkapuhelinverkot- ja Pilvi- ja verkkopalvelut -liiketoimintaryhmien suunnitelmista. Tilaisuutta voi seurata myös webcastin välityksellä.

Nokia

Nokia luo teknologiaa, joka auttaa maailmaa toimimaan yhdessä.

B2B-teknologia- ja innovaatiojohtajana olemme tulevaisuuden aistivien, ajattelevien ja älykkäiden verkkoratkaisujen edelläkävijä. Johtoasemamme pohjautuu osaamiseemme matkapuhelin-, kiinteissä ja pilvipalveluverkoissa. Luomme arvoa immateriaalioikeuksilla ja pitkäaikaisella tutkimus- ja kehitystyöllä palkitun Nokia Bell Labsin johdolla.

Palveluntarjoajat, yritykset ja muut kumppanimme ympäri maailmaa luottavat Nokian verkkojen suorituskykyyn, vastuullisuuteen ja turvallisuusstandardeihin. Työskentelemme yhdessä kumppaneidemme kanssa kehittääksemme tulevaisuuden digitaalisia palveluita ja sovelluksia.

Lisätietoja:

Nokia

Viestintä

Puh. +358 10 448 4900

Sähköposti: press.services@nokia.com https://www.globenewswire.com/Tracker?data=U6PUFrTiaYIGm71epva30OnzZuCLCVVzf9_GLSUD2bILZLNzyYLN02UZxQuXTNU2VFn2IBz16wTd-fym-_VXbdUseMGAuzvn9ZIYzpNUNV6PHq8OsR4kHAspnDNhJcTb

Kaisa Antikainen, viestintäpäällikkö

Nokia

Sijoittajasuhteet

Puh. +358 40 803 4080

Sähköposti: investor.relations@nokia.com https://www.globenewswire.com/Tracker?data=DxuF5TCV-kYxH7HdNMedqaw5ka1GGmj9WgkK9LXsMDIBR98hFiKuH5H-BzC39kzl7Z9ow7G0_RykYI1O9VJab2RrQzwaJQt0NfvI10XrD4l9jV5Le-E3PS0G-q-3CFTJ

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat heijastavat Nokian tämänhetkisiä odotuksia ja näkemyksiä tulevaisuuden kehityksestä. Näitä ovat esimerkiksi: A) odotukset, suunnitelmat, hyödyt tai näkymät, jotka liittyvät strategioihimme, tuotejulkistuksiin, kasvun hallintaan, lisensseihin, vastuullisuus- ja muihin ESG-tavoitteisiin, liiketoimintamme operatiivisiin tunnuslukuihin sekä päätöksiin markkina-alueilta vetäytymiseksi; B) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen (mukaan lukien mahdollisten maailmanlaajuisten pandemioiden ja yleisen tai alueellisen makrotaloustilanteen vaikutukset, vaikutusten ajankohta ja kesto liiketoimintaamme, toimitusketjuumme ja asiakkaidemme liiketoimintaan) ja tuleviin osinkoihin ja muuhun voitonjakoon; C) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien markkinaosuus, hinnat, liikevaihto, tuotot, katteet, kassavirta, saamisten ajoittuminen, liiketoiminnan kulut, varaukset, arvon alentumiset, verot, valuuttakurssit, suojaukset, investointivarat, inflaatio, tuotekustannusten alentuminen, kilpailukyky, tulojen syntyminen tietyllä alueella sekä lisenssitulot ja -maksut; D) toimeenpanokyky, odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin organisaatiorakenteessa tai toimintamallissa; E) oikeudenkäyntien/uusimisneuvottelujen vaikutus liikevaihtoon ja F) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät "jatkua", "uskoa", "sitoutua", "arvioida", "odottaa", "tavoitella", "vaikuttaa", "aikoa" tai muut vastaavat ilmaisut. Näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy lukuisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, joista monet ovat meidän vaikutusvaltamme ulkopuolella, ja jotka voivat johtaa siihen, että varsinaiset tuloksemme eroavat merkittävästi näistä lausumista. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on tällä hetkellä saatavilla. Tulevaisuutta koskevat lausumamme ovat vain ennusteita, jotka perustuvat tämänhetkisiin odotuksiimme ja näkemyksiimme tulevaisuuden tapahtumista ja kehityksestä ja niihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, joita on vaikea ennustaa, koska ne liittyvät tulevaisuuden tapahtumiin ja ovat riippuvaisia olosuhteista tulevaisuudessa. Tekijät, mukaan lukien riskit ja epävarmuudet, jotka voisivat aiheuttaa näitä eroavaisuuksia sisältävät ne riskit ja epävarmuudet, joista on kerrottu 2.3.2023 julkaistun vuoden 2022 20-F-vuosikertomuksen Operating and financial review and prospects--Risk factors -kohdassa.

 
 

(END) Dow Jones Newswires

December 04, 2023 21:30 ET (02:30 GMT)

Copyright (c) 2023 Dow Jones & Company, Inc.
Nokia Oyj (LSE:0K8D)
Graphique Historique de l'Action
De Nov 2024 à Déc 2024 Plus de graphiques de la Bourse Nokia Oyj
Nokia Oyj (LSE:0K8D)
Graphique Historique de l'Action
De Déc 2023 à Déc 2024 Plus de graphiques de la Bourse Nokia Oyj